

13.2.2012
Huoli tulevaisuudesta, huoli nuorista
Olemme
palanneet nyt normaaliin arkeen kaksikierroksisten presidenttivaalien jälkeen
ja Sauli Niinistön kannattajien voitonhuuman tasaannuttua. Vai voimmeko puhua
normaalista arjesta, sillä viime viikolla meitä suomalaisia shokeerattiin oikein
olan takaa, kun uusi kuntakartta julkistettiin?
17.1.2012
Yrittäjä, keskity omaan osaamiseesi
Tuo hieman kliseiseltäkin tuntuva lause on erittäin monen tilitoimiston mainoslauseena. Ja vaikka se kuulostaa kuluneelta ja tylsältä, niin se on totisinta totta.
2.1.2012
Työterveyshuolto kynii
Uutisissa
kerrottiin jokin aika sitten, kuinka alle kymmenen henkilön yritykset käyttävät
hyvin huonosti tai ei lainkaan lakisääteistä työterveyshuoltoa. Katsauksen
lopuksi työterveyshuollon arvioitiin maksavaa 100 - 200 euroa henkeä kohden.
21.12.2011
"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen vie "
Tänä vuonna olemme täällä Suomen etelässä
turhaan odotelleet talvea. Me täällä maaseudulla toivomme jo talventuloa ja
pakkasia, mutta kohtuudella lunta.
2.12.2011
Lapin yrittämistä pitää kehittää
Talvi ei yllättynyt lappilaisia, sillä matkailulle tärkeä
lumi on yli kuukauden myöhässä ja lumen puute aiheuttaa jälleen tappioita yrittäjille.
Tämä onkin kiinnittänyt huomiota Lapin erityisolosuhteisiin, jotka pitäisi noteerata
myös päätöksenteossa.
7.11.2011
Jäsenmäärä kasvuun!
Vastahan meillä Mikkelissä vietettiin yrittäjänaisyhdistyksemme
60-vuotisjuhlia, kun huomasimme, että nyt vuosia on takana jo 65. Niinpä
hallituksemme päätti järjestää "muistelot", johon kutsuimme entisiä
jäseniämme nykyisten lisäksi.
25.10.2011
Yksinyrittäjän arjessa selusta on turvattava
Aloitin yksinyrittäjänä 16 vuotta sitten. Sitä ennen olin
tehnyt töitä perheyrityksessämme ja pyörittänyt omaa kahvilaa kahdeksan vuotta.
11.10.2011
Lounaalla presidentin kanssa ja senssejä senioreiden seurassa
Viime
viikon keskiviikkona sain yllättävän puhelun presidentin kansliasta, kun minut
kutsuttiin lounastamaan tasavallan presidentti Tarja Halosen kanssa.
26.9.2011
Tietoyhteiskunta pätkii ja tökkii
Hallitus aikoo leipoa Suomesta Euroopan johtavan
laajakaistamaan. Käytännössä tietoyhteiskunta kuitenkin pätkii ja tökkii heti Helsingin
laitamailla niin pahasti, että se riepoo minua ankarasti.
14.9.2011
Sienten perkuusta politiikan perkuuseen
Toiset
ovat kesäihmisiä, mutta minä olen ehdottomasti syysihminen. Keräilijäluonteeni
pääsee valloilleen syksyisessä sienimetsässä ja välillä keräilyintoni kasvaa
suorastaan sienihulluuden tasolle.
29.8.2011
Hakukonemarkkinointia vai pakkomyyntiä?
Noin vuosi sitten,
minulle soitti kello 8.15 taas kerran hakukonemarkkinoija, joka sanoi tekevänsä
Inarin kunnan alueella yrittäjäpäivitystä. Hän puhui ylistäen, kuinka hyvin
yritykseni löytyisi jatkossa heidän palvelimensa kautta, jota käyttää suuri joukko
ihmisiä sekä Suomessa että maailmalla.
16.8.2011
Kylätie hiljenee, mutta syksy vilkastuu
Etelähämäläinen kotikyläni kuuluu niihin harvinaisiin maaseutukyliin, joka tarjoaa kaikki peruspalvelut mukaan lukien myös kaupan. Tänään kauppareissullani turisimme toisen polven kauppiaan Arto Lampisen kanssa ja hän totesi kaupan kesäkauden päättyneen ja oven käyvän aina harvempaan tästä eteenpäin.
4.8.2011
Valtion kassa karttuu vain työllä - yrityksissä
Kevään
eduskuntavaalien alla kuulosti siltä, että kaikki puolueet ovat
yrittäjäpuolueita. Näin pitäisikin olla. Niitä euroja, joilla maksetaan kestävyysvaje,
koulut ja terveydenhuolto, kertyy valtion kassaan vain työllä ja nimenomaan
yksityisissä pienyrityksissä tehtävällä työllä.
28.6.2011
Kesällä annetaan palaa
Tiedätkö, missä on Yhden Lehmän pubi tai oletko käynyt Mani Baarissa? Suomessa voit osallistua myös Nakujuoksuun, Akankantoon tai pelata vaikka suopotkupalloa. Kesäisin Suomi heittää tiukkapipoisuuden nurkkaan ja antautuu luontaisten aistiensa vietäväksi.
31.5.2011
Uusia näkökulmia hierontaan
Me ihmiset olemme kaikki hyvin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia omalla ainutkertaisella tavallamme. Ja hierojan työssä, jos missä on kuunneltava asiakasta ja oltava avoin uusille tuulille.
13.5.2011
Pienyrittäjän kannattaa katsoa nenäänsä pidemmälle
Menestyvä yrittäjä katsoo nenäänsä pidemmälle. Myös pienyrittäjän kannattaa pohtia etukäteen, miten kannattavaa toiminta on, millainen on yrityksen maksuvalmius ja onko yrityksellä omaa rahaa. Riskeihin pitää myös varautua, jos jotain yllättävää sittenkin tapahtuu.
2.5.2011
Toivon ja lemmen aikaa
Viimeisetkin wappukrääsät saavat tänään kaupunkien puhtaanapitoporukoilta kyytiä, ja elämä palaa normaaleihin uomiinsa - ehkä vanha ylioppilaslakki paria kuoharitippaa muistorikkaampana
7.4.2011
Yrittäjä - panosta itseesi
Me yrittäjät luomme itse oman työympäristömme. Innostuksissamme saatamme kuitenkin unohtaa niin fyysisen työympäristön kuin henkisen työilmapiirinkin tärkeyden.
27.3.2011
Kevät keikkuen tulevi!
Viime vuonna Islannin
tulivuorenpurkaukset aiheuttivat täyskaaoksen eurooppalaiselle
lentoliikenteelle. Olemme jälleen tänä keväänä lähdössä Amsterdamiin
asikkalalaisen yrittäjäjoukon kanssa, ja nyt peukut pystyyn, että meitä
onnistaa ja kolmas kerta toden sanoo
7.3.2011
Perheen ja yrittämisen sumplaamista
Kolmevuotias lapseni aloittaa yskimisen illalla. Isä mittaa kuumeen. Lämpö on nousussa ja huominen tarhapäivä on peruttava. Alkaa suunnaton aikataulujen sumplaaminen.
18.2.2011
Kun moraali rappeutuu, koko rakenne mätänee
Meidän kahden aikuisen perheessä (plus kissa), paras aika päivittäisille keskusteluille on aamiaishetki. Keittiön radio ja sieltä kuultavat aiheet antavat virtaa keskusteluun. Tänään jutunjuurta herätti myös se, että pakkasmittari näytti miinus 33 astetta. Suomi hyytyy pikkuhiljaa suorastaan Talvisodan pakkaslukemiin
31.1.2011
Kivijalkamyymälät ennen ja nyt
Kun 60-luvulla lettipäänä läksin käsi äidin kädessä lauantaiostoksille, tuntui Olavinkatu Savonlinnassa mahdottoman pitkältä. Olihan se täynnä kylki kyljessä sijaitsevia pikkukauppoja.
14.1.2011
Rohkeasti rinnakkain - yrittäjänaiset!
Yrittäjänaisten Keskusliitto on porhaltanut 63 vuotta naisyrittäjyyden edunvalvonnan eturintamassa, ja edunvalvonnan sivutuotteena olen kokenut tänä talvena omakohtaisesti lumentulosta aiheutuneen kaaoksen.
31.12.2010
Voiko naisvaltaisten alojen uhista selvitä ehjin nahoin?
Olen huolestuneena seurannut mediasta, minkälaisia uhkakuvia naisvaltaisille aloille on tulossa. Itse edustan matalapalkka-alana tunnettua siivousalaa ja työllistän noin 30 henkilöä.
17.12.2010
Heikko infrastruktuuri syö pohjoisen yrittäjiä
Enää on muutama yö jouluun ja valtakunnan uutiset raportoivat hyvästä joulumyynnistä. Me pohjoisen matkailuyrittäjät pyrimme paikkaamaan joulumyynnillä viime kevään tuhkapilven ja äskeisen lentohenkilökunnan lakon aiheuttamia tappioita.
2.12.2010
Maailman talousturbulenssi jatkuu
Valtion tuottavuusohjelma sai täystyrmäyksen, Espanja aikoo "oikaista" taloutensa syöksykierrettä myymällä valtion omaisuutta, Yhdysvaltojen dollarin asema horjuu…
22.11.2010
Raskausdirektiivi pitää haudata
EU-parlamentti hyväksyi 20.10. esityksen äitiysloman pidentämisestä 20 viikkoon. Tältä ajalta on maksettava täysi palkka. Oikeus 20 viikon äitiysvapaaseen täydellä palkalla alkaa ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Parlamentin enemmistö kannatti myös pakettiin kuuluvaa isien kahden viikon palkallista isyysvapaata.
8.11.2010
Pilottihanke isien työnantajille
Yksi vauva maksaa Yrittäjänaisten Keskusliiton mukaan äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Nyt olisi mielestäni korkea aika polkaista pilottihanke, jossa isien työnantajat pulittaisivat vanhemmuuden vapaista kertyvät viulut. Näin saisimme myös vihdoin ja viimein katu-uskottavaa faktaa siitä, miten kipeästi isäriski kirpaisee.
27.10.2010
Virheistä on otettava opiksi
En tiedä, onko minulla taipumusta yltiöoptimismiin, kun olen uskonut, että ihminen oppii virheistään. Siksi minusta onkin aivan käsittämätöntä enkä voi millään ymmärtää, etteivät viime vuosikymmeninä tapahtuneet talous- ja pankkimaailman sössimiset pysy kaikkien ihmisten muistissa. Mutta ei, näin ei asianlaita todellakaan ole.
21.10.2010
Viikinkinaiset sijoittajina ja häiriötilasta kirkossa
Jos kirkko olisi yritys, sillä olisi nyt tulosvaroituksen paikka. On pelottavaa, että jokin yksittäinen keskustelualue aiheuttaa vuosituhantisessa instituutiossa täydellisen henkisen kaaoksen ja jäsenten joukkopaon.
13.10.2010
Epäonnistumisen siunaus ja eläinkunnan ennätyksiä
Koko maailman pidättelee hengitystään seuratessaan Chilen kaivosonnettomuuden uhrien pelastustoimia. Nyt onkin hyvä aika pohtia suomalaisten suhdetta onnistumiseen ja epäonnistumiseen. Vietämme tänään ensimmäistä suomalaista "Fail Daytä" eli epäonnistumisen päivää. Mutta mistä tässä oikein on kysymys?
4.10.2010
Rohkeasti rinnakkain edunvalvontaan yrittäjänaiset!
Yrittäjänaisten Keskusliitto kokoontui viime viikonvaihteessa Liittokokouspäiville Rovaniemelle. Toivoisin, että edes jotenkin sanallisesti pystyisin välittämään sen uskomattoman yhteenkuuluvuuden ja edunvalvonnan hengen, joka vallitsi tämän vuoden kokouksessamme.
27.9.2010
"Itteviikosta" ja vähän muustakin
Syksyllä vietettiin ennen "pestoomarkkinoita", jolloin taloihin palkattiin työväkeä, mutta kuka on kuullut "itteviikoista"? Tämä entisaikojen nimitys palkollisten lomaviikosta eli "itteviikko" on otettu uuteen käyttöön Sysmässä: nyt "Itteviikkoa" vietetään marraskuussa viikolla 45, jolloin koko kunnan yrityselämä tuo omaa toimintaansa kaikin puolin tutuksi asiakkailleen perehdyttäen myös yhdeksäsluokkalaisia työelämään ja yrityksiin TET-toiminnan myötä.
20.9.2010
Lasikenkäkeskustelua (nais)yrittäjyydestä
Ketä tulisi kuunnella verokeskustelussa, ja kuka on "viisain" verotuksen vaikutuksia arvioitaessa?
13.9.2010
Kahvia väärään kurkkuun - ja vähän maratonjuoksustakin
Vaikka suomalaiset talouselämän edustajat julkisuudessa olivat
ottavinaan uutiset Nokian johdon vaihdosta "coolisti", uskallan väittää
että viime perjantaina monen aamupäiväkahvit menivät väärään kurkkuun.
Toki Nokian Olli-Pekka Kallasvuon lähtölaskentaa voidaan pitää jo viime
vuoden puolella päätettynä, mutta silti.
6.9.2010
Äly hoi, ymmärrys älä jätä!
Eduskunnan Vihreiden ryhmä on siirtämässä Suomea innokkaasti
rautapyörille ja vaatii, että kaikki raskas liikenne siirretään
junakuljetukseen. Onkohan tässä nyt hyperihanteellisuus haudannut järjen
äänen?
31.8.2010
Aurinko nousee jo myöhemmin
Tänä aamuna viimeistään lämpömittari kertoi sen, että kesä on ohi,
sillä plussaa oli vain neljä astetta. Viikonvaihde oli viimeinen
kesäasukkaiden "virallinen" mökkiviikonloppu, ja sunnuntai-iltapäivällä
valui katkeamaton paluuliikennejono kohti Helsinkiä.