YRITTÄJÄNAISET
 

Blogi

2012

10.2.2012
Yrittäjänaiset pääministerin kyydissä huipputapaamisessa
Tukholmassa pidettiin juuri vuosikymmenen suurin huipputapaaminen, johon oli koottu yhdeksän maan pääministerien lisäksi asiantuntijoita jokaisesta maasta pohtimaan keinoja, joilla naisten yrittäjyyttä voitaisiin edistää ja työuria pidentää.

2011

19.12.2011
Aika-arkkitehtuuri haltuun
Kiireellä on omituinen kyky imeä meidät mukaansa. Täytämme päivämme erilaisella ohjelmalla. Ja jos emme täytä, niin se täyttää meidät. Lomallakin huomaa päivien täyttyvän helposti sinänsä mukavista kulttuurielämyksistä, ystävien tapaamisista ja muista aikataulutetuista suunnitelmista, jotka valtaavat huomaamattamme luppoaikamme.

27.10.2011
Yrittäjänaisten kompastuskiviä
Vierailimme jälleen eduskunnassa Yrittäjänaisten päivän merkeissä 20.10. Juttusillamme käyneet kansanedustajat ja avustajat saivat muutaman minuutin hemmotteluhetken lisäksi mukaansa Viipurilaisen Kotileipomon ruisleivän maustettuna yrittäjänaisten kompastuskivillä.

3.10.2011
Terveiset Al Gorelta
Minulla oli tilaisuus olla kuuntelemassa USA:n entisen varapresidentin Al Goren terveisiä. Viesti oli selvä: on suomalaisten yrittäjien ja yritysten etu olla kärkijoukossa kehittelemässä ja toteuttamassa tulevaisuudessa vaadittavaa energiateknologiaa.

19.9.2011
Kiitos luottamuksesta!

6.9.2011
Kyllä saa-saa-sanahelinässä löytyy
Maan ja maailman taloustilanne ei näytä helpottuvan, ainakaan nopeasti.

16.7.2011
Puimureista Kiukkulintuihin
Yrittäjänaiset olivat jo kolmatta kertaa mukana Porin SuomiAreenassa. Keskustelumme käytiin Porin teatterissa ja sen veti ansiokkaasti ja hauskasti tietokirjailija Lenita Airisto.

22.6.2011
En ole Facebookissa - enkä liioin mene!
Sain viime viikolla poikkeuksellisen hyvää palvelua eräässä liikkeessä. Sanoin, että menenkin heti sosiaaliseen mediaan ja peukutan kyseistä liikettä.

1.6.2011
Pietarista kajahtaa
Minulla oli ilo osallistua Naisyrittäjäseminaariin Pietarissa. Allegro-juna toimi mahtavasti ja matka Helsingistä Pietariin taittui kolmessa ja puolessa tunnissa.

23.5.2011
Maksimi on harvoin optimi
Olin Oulussa yrittäjien Arvoseminaarissa, jossa pohdittiin, mikä on riittävästi. Seminaaria ja paneelikeskustelua alusti filosofi Pekka Himanen. Hänen mukaansa ajassamme on kolme tärkeää kysymystä.

5.5.2011
Ruusun päivän tunnelmia harvainvallasta pulinatalouteen
Perinteistä Ruusun päivää vietettiin jälleen 4.5. Yrittäjänaisten Keskusliiton ja Naisyrittäjyyskeskuksen kanssa Helsingin Messukeskuksessa verkostoitumisen ja koulutuksen merkeissä.

17.4.2011
Jyväskylästä heltisi virtaa
Noin 200 yrittäjänaista kokoontui eri puolilta Suomea Yrittäjänaispäiville Jyväskylään 9.-10.4. Tapaaminen on vuosittainen ja teemana oli nyt liiketoimintaosaaminen.

5.4.2011
Elämänhallintaa oppimassa
Elämässä onnen ja hyvinvoinnin takaamiseksi ei riitä pelkkä työn suorittaminen. Vapaa-ajan, harrastusten, liikunnan ja ystävyyssuhteiden on oltava balanssissa.

19.3.2011
Yhteisöllisyys on aikamme megatrendi
Yrittäjänaisten omassa etujärjestössä on imua. Esimerkiksi Vantaa tuplasi jäsenmääränsä noin kuukausi sitten. Samoin on käynyt monessa muussa paikallisyhdistyksessämme.

21.2.2011
Enää kaksi ja puoliviikkoa mielenilmauspäivään
Yrittäjänaiset tympääntyivät vuosien ja vuosikymmenten mittaisiin tyhjiin lupauksiin ja lähtevät nyt barrikadeille 10.3. eduskuntatalon eteen.

4.2.2011
Tule mukaan nyt tai vaikene iäksi!
Yrittäjänaisten Keskusliitto nousee historiansa ensimmäistä kertaa barrikadeille, koska suurin epäkohta naisia työllistävillä aloilla on maamme hallituksella edelleen hoitamatta. Suuria lupauksia sen sijaan on sadellut.

11.1.2011
Stop tyhjille lupauksille! Nyt on mielenilmauksen aika!
Uusi vuosi vaihtui ja YNKL:n hallitus piti järjestäytymiskokouksensa Naantalissa. Uudet hallituksen jäsenet olivat heti innolla mukana ja nyt meillä on uutta virtaa jatkaa 63-vuotiaan etujärjestömme työtä. Siskot, 10. maaliskuuta me nousemme rohkeasti rinnakkain barrikadeille!

2010

22.12.2010
Hetemäen matokuuri
Martti Hetemäen työryhmä julkaisi eilen raporttinsa verotuskaavailuistaan. Laman tuoksinassa huvennut valtion kassa tarvitsee täytettä. Ryhmän ehdotukset vaikuttavat hölmöläisen hommalta: toisella kädellä otetaan ja toisella annetaan.

30.11.2010
Linnajuhlissa mukana
Vierailin reilu viikko sitten parissa paikallisyhdistyksessämme: Tuusulassa, jossa kokoontui tänä vuonna perustettu Keski-Uudenmaan Seudun Yrittäjänaisten yhdistys ja Riihimäellä, jossa toimii puolestaan vanhin paikallisyhdistyksemme. Se on aloittanut toimintansa jo ennen, kuin kirjoitettiin asiakirjat Keskusliiton perustamisesta.

17.11.2010
Myrkyt vetävät mietteliääksi
Aamutoimiini kuuluu joka aamu silmien päähän piirtäminen julkisessa kulkuvälineessä työmatkalla Turusta Helsinkiin. Nyt olen aidosti hämilläni, kun julkisuuteen on noussut iso keskustelu kemikaalien vaarallisuudesta: meikit, hygieniatuotteet ja hiusvärit voivat joidenkin tietojen mukaan aiheuttaa hedelmättömyyttä ja jopa syöpää.

11.11.2010
Mukava tavata nokatusten
Viimeisimmät vierailukohteeni ovat Kittilän, Piikkiön ja Porvoon paikallisyhdistykset. On antoisaa puolin ja toisin tavata toisiamme. Minusta on myös mukava kuulla, mitä eri puolilla Suomea tapahtuu ja mitä keskusliiton toiminnalta erityisesti halutaan.

2.11.2010
Kunnianosoituksia ja sirkushuvia
Viime viikko sujui sutjakkaasti ja sain olla mukana peräti kolmella eri paikkakunnalla Vuoden Yrittäjänaisen julkistustilaisuuksissa.

25.10.2010
Pahalta vaikuttaa
Suomen Yrittäjät järjestivät viime viikonloppuna Yrittäjänaisten Keskusliiton liittokokouspäiviä vastaavat syyspäivänsä Turussa. Turun Messukeskukseen kokoontui kahden päivän ajaksi yli 2 000 yrittäjää eri puolilta Suomea.

13.10.2010
Särkyneet toiveet
Yrittäjänaiset olivat toiveikkaita, kun saimme vallan kahvaan Suomen historian toisen naispääministerin. Ajattelimme, että nyt alkaa vihdoin tapahtua. Ministeri Mari Kiviniemen hallitusohjelmaan kirjattiin päätös siitä, että vanhemmuuden kustannusten uudenlaista, oikeudenmukaisempaa jakoa selvitetään. Mutta siihen se taisi taas kerran jäädä.

27.8.2010
Yrittäjien sairausajan sosiaaliturva paranee
Hallitus esittää, että yrittäjät, joilla on sekä yrittäjän eläkelain että maatalousyrittäjän eläkelain mukainen vakuutus, saisivat omavastuuajan sairauspäivärahaa molempien vakuutusten perusteella.

20.8.2010
Suo siellä vetelä täällä
Suomen hallitus runnoi ensi vuoden budjettiesityksen kasaan ennätysajassa. Risuja ja ruusuja satelee jo monelta eri suunnalta. Virallisesti ensi vuoden budjetti äänestetään kasaan eduskunnassa joulukuun loppupuolella.

13.8.2010
Torikahvilassa on hyvä fiilis
Moni on sitä mieltä, että kesä on kuumin naismuistiin, vaikka lapsuuden kesinä kyllä muutoin oli aina lämmintä. Olen käynyt monena aamuna ennen töihin menoa torilla kahvilla. Torikahvilassa on ihan oma fiilis.

9.8.2010
Tiedossa aktiivista toimintaa
Helle on hellinyt suomalaisia lähes koko kesän ajan. Varjopuolena on Itämeren sinilevä, jota on helteestä johtuen ennätysmäärä. Tätä vihreää "hernesoppaa" voi olla voi olla jopa 10 metrin kerrostuma, ei siis mikään ohut pikkumatollinen mönjää. Toivottavasti Saaristomeren tilaa onnistutaan parantamaan, että lapsemmekin voivat sitten aikuisina uida meremme aalloissa.

30.7.2010
Äänellään se variskin raakkuu
Mitenkäs olikaan se sanonta niistä, jotka ovat niin korvaamattomia, että maailma lakkaa pyörimästä ilman heitä? Minulle on nyt käynyt tuon sanonnan mukaisesti.

23.7.2010
Edunvalvontaa kesälläkin
Yrittäjänaiset olivat jo toista kertaa mukana Porin SuomiAreenassa. Vaikutimme useilla kentillä. Asiantuntijakeskustelumme veti yli 400 kuulijaa ja rantalentopallomatsimme kansanedustajanaisia vastaan vei median huomion.

23.6.2010
Mikä maksaa?
Euroopan alueen yhtenäiseen maksualueeseen Sepaan lähti kuluvan vuoden loppuun mennessä 32 Euromaata, Suomi mukaan lukien. Hankkeen tarkoitus on helpottaa ja nopeuttaa niin kansalaisten, yritysten kuin yhteisöjenkin maksamista maasta toiseen.

18.6.2010
Hyvästi yrittämisen vapaus
Suomi taisteli vuosia menestyksekkäästi EU:n omistajakuljettadirektiiviä vastaan. Kuljettajayrittäjän työajan rajoittaminen onnistuttiin torppaamaan useasti. Nyt ei enää. Suomen hallituksen kanta hävisi EU-komission äänestyksessä ja EU:n työaikasäännökset ulottuvat tulevaisuudessa itsenäiseen kuljetusyrittäjään.

15.6.2010
Naisyrittäjyyden voimaa
Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2008 perustama naisyrittäjyyden edistämistyöryhmä on selvittänyt naisyrittäjyyttä edistäviä ja sitä estäviä tekijöitä.

11.6.2010
Superkesäkuu
Suomen suurin nuorisotyöllistäjä eli kauppa vaatii tiedotteessaan päättäjiltä toimia nuorisotyöttömyyden selättämiseksi. Tällä hetkellä joka neljäs ammattiin valmistunut nuori jää ilman työtä. Uhkana on työttömyyden lisäksi syrjäytyminen. Alle 25-vuotiaiden työttömyysprosentti on jo lähes 27

4.6.2010
Missä ne työpaikat ja dyykkarisiilit ovat?
Maamme talous oikenee todella hitaasti ja ikäviä uutisia tuppaa edelleenkin. Turun Sanomat kertoo, että suurista odotuksista huolimatta Viking Line ei tilaakaan uusia aluksia, ei ainakaan nyt Turusta. Tämä tietää Varsinais-Suomen alueelle jättityöttömyyttä. Telakka sulkee näillä näkymin porttinsa loppuvuodesta ja väki lomautetaan. Tuleva noin 8000 henkilön työttömyys tulee vaikuttamaan koko alueen elinkeinoelämään.

28.5.2010
Ryhtiä kuntoon ja talouteen
Valtiosihteeri Raimo Sailas oli viime viikolla eräässä eduskunnan tilaisuudessa valottamassa maailmanlaajuisen laman syntyä ja seurauksia. Hän totesi, ettei maailman historiassa ole aikaisemmin koettu maailman laajuista lamaa ja siten ei voida ihan varmaan tietää, mihin jättimäinen valtioiden velkaantuminen voi johtaa. Varmaa on vain se, että talouden painopiste siirtyy Euroopasta ja Amerikasta Aasiaan. Siellä talous kehittyy nyt nopeampaan tahtiin.

21.5.2010
Apinaa koijataan
Helteisessä Kokkolassa julkistettiin viime keskiviikkona jo 20. Kokkolan Vuoden Yrittäjänainen. Vuoden 2010 Yrittäjänainen on Kultaseppä O. Niemen toimitusjohtaja Hanna Niemi. Hän johtaa satavuotiasta perheyritystä, joka työllistää noin kuusi henkeä ja sesonkiaikana enemmän.

12.5.2010
Tyypillinen suomalainen ei ainakaan puhu
Yrittäjänaisten Keskusliitto perustaa uuden paikallisyhdistyksen Tuusulaan. Järjestimme uusien jäsenten illan tiistaina Gustavelundissa ja paikalla oli 50 yrittäjänaista. Kuulimme asiaakin muun muassa vakuuttamisesta, myyntityöstä ja pankkiasioiden hoidosta.

5.5.2010
Äideistä parhainta kannattaa muistaa
Vietimme äitienpäivän kynnyksellä 4. toukokuuta Ruusun päivää yhdessä Naisyrittäjyyskeskuksen ja Eduskunnan Naisverkoston kanssa Eduskunnan Pikkuparlamentissa. Auditorioon mahtui 260 naista istumaan, osa jäi seisomapaikoille ja osa odotuslistalle vartoamaan mahdollisia peruutuksia.

29.4.2010
Hunajata, hunajata, hunajata meille
TPS voitti jääkiekon Suomen mestaruuden yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Turku meni voitosta sekaisin. Ajelimme illalla fillareilla poikani kanssa kaupungin keskustassa seuraamassa ja fiilistelemässä kaupunkilaisten juhlintaa. Vaikutti aika eurooppalaiselta. Autojonot lipuivat hiljaa kiertäen keskustan kortteleita TPS:n liput avonaisista ikkunoista liehuen ja äänitorvet raikaen. Turistiseurue kysyi meiltä: "What happened?" Kotijoukkueen voitto on jännä piristysilmiö arkeen. Kaiken laman, työttömyyden ja lakkojen keskellä me kaikki vähän niin kuin voitimme.

23.4.2010
Yrittäjänaisten viikonloppu Kauhavalla
Viime viikonloppuna Yrittäjänaiset julivat ainakin kahdella paikkakunnalla. Loimaan Yrittäjänaiset juhlivat 30-toimintavuottaan ja Joensuun yrittäjänaiset 60-vuottaan.

16.4.2010
Ryysyistä rikkauksiin tai edes kutomoista kouluun
Hieraisin muutama päivä sitten aamukahvia juodessani unenhiekat silmistäni uudemmankin kerran: Turun Sanomat kertoi Intian hallituksen aikeista taata kaikille lapsille perusopetus. Kaikille lapsille? Siis köyhille slummin lapsille, jotka raatavat halpisvaateketjujen tahmeissa tehtaissa ja epäinhimillisissä työoloissa orjapalkalla.

9.4.2010
Abc-kirijaa ja työkyvyttömyyttä
Perjantaina vietettiin suomen kielen päivää. Saamme puhua, ilmaista itseämme ja yrittää omalla kielellä. Tv-kuuluttaja totesi äsken, että miten me ajattelisimme, jos omaa kieltä ei olisi? Jossain on väitetty, että kielemme on yksi maailman kauneimmista. Ainakin se kuulostaa ulkomaalaisen korvissa käsittämättömältä.

1.4.2010
Miksi korppi on niin kuin kirjoituspöytä?
Kaupan liiton tiedotteen mukaan alan näkymät eivät ole erityisesti parantuneet vielä. Kauppiaista merkittävä osa eli noin 43 prosenttia katsoo oman suhdannetilanteensa olevan heikko. Vain viiden prosentin mielestä tilanne on hyvä.

26.3.2010
Olisipa jokainen meistä Beckham
Eläkeikävouhotus jatkuu. Totesin jo aikaisemmin, että päättäjät lanseeraavat aina kuhunkin aikaan sopivan mantran, jota sitten hoetetaan kuorossa. Muutama vuosi sitten teesinä olivat "innovaatiot". Uusia innovaatioita pitää saada. Kun olin lapsi, muistan, miten hoettiin, että energia loppuu. Minäkin sammuttelin alle kouluikäisenä paniikissa huoneiden valoja, ettei se energia nyt ihan just lopu.

19.3.2010
Edunvalvontaa tarvitaan yhä
Vierailin Varkauden vireässä 63-vuotiaassa paikallisyhdistyksessämme torstaina. Päivä alkoi rivakasti ja heti asemalta kiirehdimme naisporukalla Meidän Savo -lehteen, jossa meillä oli mukava keskustelutuokio yrittäjänaisten arjesta ja oman järjestön merkityksestä.

16.3.2010
Minä ja Beckhamn
Minua on vaivannut todella sitkeä flunssa jo viikkotolkulla. Eilen päätin mennä lääkäriin, kun tauti ei ole talttunut. Sain jo matkalla viestin, että varaudu ruuhkaan, koska David Beckhamin yksityiskone on laskeutunut Turkuun ja "jalkkisstara" on matkalla Mehiläiseen operaatioon.

8.3.2010
Hyvää naistenpäivää
Uusimman naistenlehti Ilonan julkaisemien tilastojen valossa todellinen tasa-arvo on edelleen nyky-Suomessa vain haave.

2.3.2010
Missä siintävät ihanat eläkepäivät?
Tilastokeskuksen julkaisema "Tieto & trendit" kertoo, että elämme toistakymmentä vuotta elinajanodotetta pidempään. Kuulostaa mukavalta vai kuulostaako sittenkään?

22.2.2010
Kirveelle töitä
Tässä hieman mietittävää: Maanviljelijäyrittäjä työllisti vaimonsa kahtena kesänä osa-aikaiseksi puutarhatyöntekijäksi. Syksyn saavuttua vaimo ilmoittautui alueensa TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja saikin puhtaan työvoimapoliittisen lausunnon "ei estettä työttömyyskorvauksen maksamiselle".

15.2.2010
PS-laki kirvoitti keskustelua
Uusi PS-laki kirvoitti vilkkaan keskustelun yrittäjänaisten keskuudessa. Kyseessä on siis uusi tapa lisärahoittaa itse omaa eläkettään. Tämä laki astuu voimaan huhtikuussa. PS-lain mukaisten säästöjen nostoaikataulu on sidottu lakisääteiseen eläkeikään, jonka nostosta käydään kiivasta vääntöä.

12.2.2010
Happy Valentino´s day
Kun olin 80-luvun puolivälissä lukiolaistyttö, koulumme muutama amerikkalainen vaihto-oppilas yritti vuosi toisensa perään tuoda Ystäväpäivänviettoa opinahjoomme.

7.2.2010
Edessä eläkepölläkkää
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan työuria on onnistuttava pidentämään, jotta maan talouden kestävyysvaje saadaan paikattua. Maailmanlaajuinen talouskriisin sanotaan jättävän pysyvät jäljet Suomen julkiseen talouteen.

2.2.2010
Purnauksen paikka
Reissaan ties kuinka monetta vuotta pitkää työmatkaa. Matkustan päivittäin junalla väliä Turku-Helsinki. Kannattaa siis aina laskeskella, millä pelillä menee: ottaako 14-kerran lipun Matkahuollosta vai 30-päivän IC-junan kuukausilipun.

22.1.2010
Jotkut asiat pysyy ja paranee
Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan yrittäjän keskimääräinen työviikko on 47,5 tuntia, kun palkansaajien työviikko jää 40,5 tuntiin. Yrittäjän lauantai kuluu siis "sorvin" ääressä ja varsinaiseen lepäämiseen näyttää jäävän vain yksi päivä viikosta.

18.1.2010
Apua Haitiin
Suomesta on lähtenyt majoitusmoduuli Haitin maanjäristysalueelle. Majoitusmoduuli mahdollistaa 60 avustustyöntekijän telttamajoittamisen ja toimintaedellytykset alueella. Matkaan lähti samalla myös kaksi tietoteknistä asiantuntijaa rakentamaan ja ylläpitämään tietoliikenneyhteyksiä. Kaksi?

14.1.2010
Positiivisuutta
Reissasin Suomea taas ristiin rastiin alkuviikosta. Oikeastaan aloitin turneeni jo sunnuntaina, kun kävin alusvaatealan kotimyyntiyrittäjien koulutustilaisuudessa Tampereella. Victoria-hotelliin oli saapunut runsas sata EveLace-yrittäjää, ja puhuimme runsaan tunnin ajan yrittämisen iloista ja suruista. Todettiin taas se, että yrittänaista tukee parhaiten perhe ja toinen yrittäjänainen. Vanhemmuuden kustannukset nousivat keskusteluun, vaikka näistä yrittäjistä moni on yksinyrittäjä. Suuri huoli on myös yrittäjän oma äitiysloma, koska sllä välin asiakkaat kaikkoavat ja yrittäminen liian usein kertakaikkiaan loppuu.

5.1.2010
Usko, toivo, hakkaus
Naiset pelkäävät edelleen eniten sitä, että joku käy kimppuun ulkona pimeällä kadulla ja pahoinpitelee tai raiskaa. Silti koti on edelleen vaarallisin paikka suomalaisnaisille. Joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa eikä se ole riippuvaista taloudellisesta tai perheen sosiaalisesta tilanteesta. Parisuhdeväkivaltaa voi kokea kuka vaan: sinä, minä tai lähin ystävättäremme.

2009

31.12.2009
Hyvää uutta vuotta 2010
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta. Uuteen vuoteen liittyy lupaukset ja toivomus paremmasta, paremmasta taloudellisesta tilanteesta, paremmasta elämästä, paremmista elämätavoista ja käytöksestä.

23.12.2009
Yrittäjänaispäivien valmistelu täydessä vedossa
Yrittäjänaispäivät järjestetään 23.-25.4 Kauhavalla. Varsinainen ohjelma alkaa lauantaina 24.4. Kannattaa tulla Kauhavan Kuntokeskukseen jo perjantaina ja aloittaa vapaan viikonlopun vietto eri puolilta Suomea saapuneiden yrittäjäsiskojen seurassa. Keväisen viikonloppumme täräyttää vauhtiin Lauri Tähkä ja Elonkerjuu-bändi.

20.12.2009
Maksukorttiuudistuksesta vielä kerran
Maksukorttiuudistus nelinkertaistaa kaupan kustannukset 24 miljoonasta eurosta 90 miljoonaan euroon vuodessa. Korotus on Yrittäjänaisten mielestä kestämätön. Kustannusten merkittävä nousu johtuu siitä, että korttiyhtiön kaupalta perimä provisio on muuttumassa tapahtumakohtaisesta senttimääräisestä maksusta prosentuaaliseksi.

14.12.2009
Lapsiperheet pelastavat joulukaupan
Kaupan liiton tiedotteen mukaan lapsiperheet pelastavat joulukaupan. Liiton kyselyn mukaan lapsiperheistä 90 prosenttia aikoo käyttää jouluun yhtä paljon rahaa kuin viime vuonna. Eläkeläiset pihistävät kuitenkin jouluostoksissa tänä vuonna eläkkeen määrästä riippumatta.

4.12.2009
Suomi tarvitsee lisää tiinoja ja vauvoja
Eduskunta käsittelee juuri valtion ensi vuoden budjettia ja teki siihen todella tärkeän lisäyksen: yrittäjän perheenjäsenet saavat lopultakin oikeuden työttömyysturvaan silloin, kun yrityksen taloudellinen tilanne heikkenee ja yritystoiminnasta kertyvä tulo perheenjäsentä kohden jää alle vähimmäistoimeentulon rajan. Tätä korjausta yrittäjän sosiaaliturvaan Yrittäjänaisten Keskusliitto on vaatinut jo kauan, joten muutos on todella tervetullut ja erityisesti keskelle lama-aikaa.

25.11.2009
Joulukauppa on jo vauhdissa
Olin viime keskiviikkona vierailulla Salon yrittäjänaisten syyskokouksessa. Paikalla oli lähes 50 iloista yrittäjää. Tuli selväksi, että Salo on shoppaajan Mekka. Vaikka kauppakeskuksissa tilaa ovat vallanneet ylikansalliset halpisketjut, niin kauppakaduilta löytyy mitä houkuttelevampia butiikkeja, joissa on ihan pakko poiketa.

20.11.2009
Maksukortilla vai käteisellä?
Jotkut pienyrittäjät ovat jo luopuneet uusien maksukorttien vastaanotosta kokonaan. Olen törmännyt tähän esimerkiksi suutarilla ja polkupyöräkorjaamossa asioidessani. Yrittäjä sanoi, ettei hänellä ole varaa odotella oman rahansa tilittymistä yrityksen tilille päiväkausia ja maksaa vielä pikkuostoksista korttikuluja.

13.11.2009
Kuka pelkää sosiaalista mediaa?
Kuluneella viikollaTalouselämä-lehdessä oli artikkeli sosiaalisesta mediasta. Juttu kertoi siitä, miten nopeasti tieto kulkee ja "väärä tieto" siten voi vahingoittaa yrityksen imagoa tosi nopeasti. Tieto leviää, huhusta tulee tosi ja tätä "totuutta" onkin todella vaikea sitten enää muuttaa.

6.11.2009
Kasva tai kuole
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yritysten määrä Suomessa kasvoi edelleen viime vuonnakin. Yritysten määrä Suomessa on ollut tasaisessa kasvussa vuodesta 1995 eteenpäin.

30.10.2009
Pientä koijataan
Yrityksiä houkutellaan avaamaan nettikauppa. Netin tila on usein varsinaista liiketilaa huomattavasti edullisempaa ja siten ainakin liikemyyntiä tukevaa toimintaa. Nettikauppaa harrastetaan maailmanlaajuisesti ja omalta koneelta voi shoppailla maailman eri kolkissa. Jotkut tarjoajat tarjoavat tuotteitaan erillisissä virtuaalimaailmoissa kuten Habbohotellissa tai Secondlifessa.

22.10.2009
Se on niin pienestä kii
Työ- ja elinkeinoministeriö lupaa työllisyyden osalta vielä synkkää ensi vuotta. Vaikka erilaiset mittarit näyttävät laman syöksykierteen taittuneen ja hitaan nousun alkaneen, niin työpaikkojen kato jatkuu vielä ensi vuonna.

15.10.2009
Työnantajaksi ryhdytään yrityksen alkuvaiheessa
Turun kauppakorkeakoulun tekemän tutkimuksen mukaan alkavista yrityksistä noin 60 prosenttia ei koskaan tule työllistämään yhtä henkilöä enempää. Jos pienet yritykset palkkaavat työntekijöitä, se todennäköisimmin tapahtuu yrityksen ensimmäisinä toimintavuosina.

9.10.2009
Tolppakorot ja verot
Liikevaihdoltaan pienet yritykset voivat ilmoittaa ja maksaa arvonlisäveron, ennakonpidätykset, työnantajan sosiaaliturvamaksun ja lähdeverot kolmen kuukauden tai kalenterivuoden pituisilta jaksoilta. Jos koko vuoden liikevaihto jää alle 25 000 euroa, arvonlisäveron ilmoitus- ja maksujakso on ensi vuoden alusta kalenterivuosi. Tämä verottajan uudistus helpottaa huomattavasti pienyrittäjän arkea. Lisää tietoa löytyy sivuilta www.vero.fi

4.10.2009
Liittokokous meni nappiin
Yrittäjänaisten Keskusliiton liittokokous järjestettiin 3.-4.10 Vantaan Fur Centerissä. Liittokokous on ylin päättävä elimemme ja se vahvisti hallituksen esityksen ensi vuoden budjetiksi ja toimintasuunnitelmaksi. Viikonlopun huipentuma oli vuoden 2009 Valtakunnallisen Yrittäjänaisen julkistaminen. Hän Ulla Ström-Lohi Lappeenrannasta ja monet päivä- ja talouslehdet ovat jo julkistaneet uutisemme.

29.9.2009
Kyl määki Turuus
Korttimaksut tulevat jatkossa kauppiaan tilille kahdessa pankkipäivässä. Luottokunta lyhentää korttimaksujen tilitysaikaa kauppiaille nykyisestä viidestä kahteen pankkipäivään tapahtuman saapumisesta Luottokuntaan. Uusi tilitysaika koskee niin credit- kuin debit-kortteja. Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan helmikuun 2010 lopussa.

21.9.2009
Noh, sano yrittäjänaisten nokkanainen, kun nilkka katkes
Vierailin viime viikolla muun muassa Oulun paikallisyhdistyksessä sekä Superin yrittäjäjäsenten illassa. Saavuin Ouluun iltapäivällä ja minulla oli pari tuntia aikaa ennen tilaisuuden alkua. Kovasta sateesta huolimatta päätin lähteä pienelle happihyppelylle. Kuten tunnettua, viisas tyttö ottaa aina mukaansa jonkun maksuvälineen, vaikka olisi lähdössä vain kävelylenkille

16.9.2009
Yrittäjille oikeus osittaiseen hoitorahaan
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen (15.9) mukaan oikeus osittaiseen hoitorahaan tulee myös yrittäjälle. Osittainen hoitoraha korotetaan 70 eurosta 90 euroon kuukaudessa. Hieno juttu yrittäjänaisille.

8.9.2009
Kun tökkii, niin tökkii
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry järjestää asiantuntijaseminaarin 4.11. aiheesta, voiko yrittäjä varautua talouden taantumaan ja yllättävään taloustilanteen muutokseen. Seminaari pidetään Fennian uusissa toimitiloissa Hesassa, Televisiokatu 1:ssä. Tsekkaa lisätiedot osoitteesta www.yrittajanaiset.fi

3.9.2009
Puhetta perheverotusmallista
Ajatus perheverotuksen käyttöönotosta on taas ilmassa. Ajatus on hyvä, mutta jäin tänne Rovaniemen Santa Claus hotelliin työpäivän jälkeen kello 21.00 miettimään, miten ensinnäkin määritellään perhe?

26.8.2009
Sopu ruoan alv-kiistassa
Kaupan ja ravintolan ruokien alv laskee pitkällisen hallituksen sisäisen väännön jälkeen 13 prosenttiin ensi vuoden kesäkuussa.

25.8.2009
Ministeri Hyssälän työryhmä aloittaa syyskuun alusta
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on asettanut odotetun työryhmän selvittämään vanhempainvapaajärjestelmän uudistamista.

20.8.2009
Tule apuun EU
Ravintoloiden alv-keskustelu jatkuu vielä kuumana ja näyttää keskittyvän vain ravintoloiden tarjontaan. Puheissa on unohdettu kokonaan monentyyppiset työpaikkaruokalat. Jos työpaikkaruokaloiden ja muun lounastarjonnan alv jää 22 prosenttiin ja samaan aikaan kaupasta saa herkullisen lounassalaatin 12 prosentin alvilla, niin kyllä se jos mikä ohjaa lounaskäyttäytymistä.

18.8.2009
Hallitus tarkistamassa ruoan alvia Yrittäjänaisten tavoitteen mukaisesti
Hallitus saattaa tarkistaa ruoan arvonlisäveron alentamisen. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ehdotti maanantaina, että kaupan elintarvikkeille ja ravintolaruoan alville säädettäisiin Yrittäjänaisten Keskusliitto ry:n kesäkuussa ehdottama 14 prosentin vero.

20.7.2009
10 000 euron vauvat Porin SuomiAreenalla
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry oli tiistaista perjantaihin (14.-17.7.) mukana Porin SuomiAreenalla. Telttamme Kansalaistorilla herätti monta vireää keskustelua ohikulkijoiden kanssa ja saimme uusia jäseniäkin. Aurinko helli ja kävelykatu kuhisi jazzväkeä eri puolita Suomea. Kansalaistori oli erittäin hyvä foorumi tehdä Yrittäjänaisten Keskusliittoa tutuksi niille, jotka eivät meitä vielä tunne

9.7.2009
Sikaflunssaa ja sirkushuveja
Ulkoasiainministeriön liikekumppanuusohjelma Finnpartnership tukee suomalaisten yritysten kansainvälistymistä kehittyville markkinoille. Ohjelman avulla suomalaiset yritykset voivat etsiä liikekumppania tai etabloitua kehittyville markkinoille.

29.6.2009
Huonoa tuuria maakuntakierroksella
Maassa on nyt uusi työministeri. Vihreiden puheenjohtaja, humanististen tieteiden kandidaatti, kansanedustaja Anni Sinnemäestä tuli perjantaina 26. kesäkuuta Vanhasen II hallituksen uusi työministeri. Onnea Anni!  

23.6.2009
Kunpa pian tulis pakkanen
Kauppalehti kirjoittaa pääkirjoituksessaan 22.6 siitä, että ruoka halpenee. Lehden mukaan elintarvikkeiden hintojen nousu taittui muissa EU-maissa jo syksyllä, meillä vasta viime maaliskuussa. Suomessa ruokaan kuluu perheillä 12 prosenttia ostosmenoista.

18.6.2009
Pitkä, kuuma kesä - alkaa tänään
Kesälomien aloitusaika alkaa olla parhaimmillaan. Suomen Yrittäjien mukaan kuitenkin jopa 7,5 %:a yrittäjistä ei lomaile kesällä lainkaan. Keskimäärin yrittäjä lomailee kaksi viikkoa kesäkaudella. Yrittämisen vapaudessa suvilomailuun jää siis puolet vähemmän aikaa, kuin mitä toiveissa olisi ja mitä palkansaajan kesäloma kestää.

15.6.2009
Jäsenrekisterimaksu-uudistusta ja muuttopuuhaa
Yrittäjänaisten Keskusliiton jäsenrekisterimaksu-uudistus etenee aikataulussa. Olemme löytäneet sopivan rekisteriohjelman tekijän ja toteuttajatahon - yrittäjänaisen. Ensi vuoden alusta odotettu jäsenmaksujen laskutus siirtyy paikallisyhdistyksiltä Keskusliitolle.

8.6.2009
Eu-vaalia, direktiiviä ja kansallista lainsäädäntöä - kuka niitä tarvitsee?
Eurovaalit olivat ja menivät. Vaikka äänestysprosentti jäi hävettävän alhaiseksi, onneksi suomalaiset pääsääntöisesti äänestivät ammattilaisia. Euroopan parlamentti ei mielestäni ole mikään harjoittelupaikka, vaan mepin on osattava uida erilaisissa verkostoissa, jotta saa Suomen kannat kuuluville.

5.6.2009
PIenyrittäjää kuristetaan taas
Laki kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta on annettu eduskunnalle. Teimme töitä koko järjestömme voimin sen eteen, ettei esitystä olisi annettu ollenkaan. Kirjoitimme jo viime syksynä kirjeitä kaikille kansanedustajille. Alkutalvesta tapasimme eduskuntaryhmiä ja toimme esiin huolemme erikoiskaupasta ja pienyrittäjän asemasta, jos aukioloaikoja laajennetaan. Aiheesta tehtiin lehdistötiedotteita ja Yrittäjänainen-lehti kirjoitti teemasta.

3.6.2009
Reippaina käymme rekkain alle
Venäjän pääministeri Vladimir Putin vierailee tänään Suomessa. Suomalaiset ovat kovin toiveikkaita, että tapaamisessa käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin rekkojen kauttakulkuliikenteeseen liittyviä ongelmia.

30.5.2009
Kauppojen aukioloaikaesitys kamppaa pienyrittäjää
Aukiolosääntelyn väljentäminen on Yrittäjänaisten Keskusliiton mukaan kielteinen päätös sekä kuluttajille että yrittäjyydelle, sillä sääntelyn vapauttaminen suosii isoja ja kansainvälisiä ketjuja, joilla on suuret volyymit. Pienet ja omaleimaiset yritykset ovat muutoksessa häviäjiä. Kuluttajille tämä merkitsee valinnanvaran vähenemistä ja pitkällä aikavälillä hintojen nousua.

26.5.2009
Vierivä kivi ei sammaloidu
Olin eilen hallituksemme puheenjohtaja Kaarina Jokisen kanssa vierailulla Vierumäen urheiluopistolla. Kävimme pitkät keskustelut terveyden säilyttämisestä liikunnan avulla. On erikoista, että maamme terveydenhuolto (siis terveydenhuolto??) keskittyykin hoitamaan vain sairaita. Terveydenhuollon ammattilaiset lääkitsevät jo puhjenneita sairauksia, kuten esim. 2t-diabetesta, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia sekä jaksamista. Miksi keskitytään sammuttamaan tulipaloja eikä ehkäisemään niiden syttymistä?

20.5.2009
Kuka pöydässäsi ruokailee?
Kesäkuun alussa ilmestyvä Yrittäjänainen-lehti on nyt pulkassa ja sen paino alkaa ensi viikolla. Lehden tekeminen on uskomattoman monivaiheista. Marjukka Parmes ja Titta Lappalainen ovat tämän viikon oikolukeneet silmät sikkurassa tekstejä ja Vuokko Jaakkolan kanssa olemme ratkoneet jos mitäkin ongelmaa. Viimehetken muutoksia ja korjauksia ym. on tehty. Syntyvä lapsi on meidän tekijöiden silmissämme taas niin kaunis.

18.5.2009
Talvisodan henkeä Islannissa
Islannin yrittäjänaiset täyttivät lauantaina 10 vuotta. Saimme hallituksen puheenjohtaja Kaarina Jokisen kanssa kutsun saapua juhlistamaan Reykjavikiin tätä virstainpylvästä yhdessä muiden pohjoismaisten yrittäjänaisten kanssa.

13.5.2009
Maamme hallitus on reipas
Älyttömän hyvä uudistus maamme hallitukselta: työkyvyttömyyseläkkeellä olevien mahdollisuuksia parannetaan, jotta heillä olisi tilaisuus tehdä työtä. He voisivat työkyvyttömyyseläkkeellä ollessaan ansaita ainakin 600 euroa kuukaudessa, ilman että se vaikuttaisi heidän eläkkeeseensä. Lakiesityksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2010 alusta. Laki toteutetaan kokeiluna, joka jatkuu nyt ensin vuoden 2013 loppuun.

12.5.2009
H5N1-virusvaara
No, nyt se on täällä, sikainfluenssa. Kaksi Suomen ensimmäistä tartuntaa on vahvistettu. Iltapäivälehtien nettiversioitten mukaan kaksi nuorta aikuista on palannut Meksikosta, epämiellyttävä tuliainen matkassaan.

8.5.2009
Missä ovat naiset?
Tapasin tiistaina eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Marja Tiuran. Tunnin tapaaminen holahti vikkelään, kun pohdimme naisyrittäjyyden haasteita. Marja kertoi myös valiokuntansa suuresta projektista, jonka puitteissa he kartoittavat Suomen osaamisen kivijalkoja, ettemme vahingossa istu osaamisemme päällä. Meillä on kaikenlisäksi mahtava koulutetun väen potentiaali, jota on osattava hyödyntää.

5.5.2009
Perhevappua ja laman torjuntaa
Olin vappuviikolla pohjoisessa tutustumassa Kittilän ja Levin yrittäjänaisiin. Vaikka elämme syvintä lamaa, siellä en tuota sanaa kuullut. Johtuukohan se siitä, että on totuttu elämään karuissa olosuhteissa ja toisaalta siitä, että lama iskee vähiten Lapin lomakohteisiin? Kiersin Levin ja Kittilän yrityksiä, joista monella oli jo pitkä elinkaari takanaan. Yleisenä huolena oli kaavailtu ohitustie, joka autioittaisi tulollaan Kittilän keskustan. Vappua osattiin viettää koko perheitten voimin iloisissa merkeissä.

28.4.2009
Häplänperän valittajia ja naisenergiaa Raumalta Kittilään
Rauman yrittäjänaispäivät vietettiin viime viikonloppuna 150 innostuneen yrittäjänaisen kanssa. Kuulimme asiantuntijoita mm. perintö- ja lahjaverotuksesta, EU-lainsäädännöstä ja palkitsimme Vuoden Kultaisen Oraan yhdessä Tapiolan kanssa. Kuulimme netin käytöstä ja virtuaalimaailmassa surffaamisesta. Nykyisin asiakkaat valikoivat jopa kauneushoitolan sen nettisivujen perusteella. Kuulimme, että valintaperusteena on usein se, kenen sivuilta voi suoraan nähdä eri palveluitten hinnan ja hoidon sisällön. Se kilpaileva hoitola, jolla näin ei ole menettää joissain tapauksissa asiakkaan. Todettiin, että Vahan Rauman pikkubutiikeillakin on oltava toimivat nettisivut, joita onneksi nykyisin saa edullisesti ja helposti.

21.4.2009
Pappatunturi on rock
Tämä alkuviikko on kulunut tulevan viikonlopun Rauman Yrittäjänaispäivien loppuvalmisteluissa. Kaikki on valmiina ja tilaisuuden pääjärjestäjät, eli Rauman Yrittäjänaiset ry odottaa innollaa 150 naista saapuvaksi tapahtumaan eri puolelta Suomea. Kultainen Oras, nuori yrittäjä palkitaan 3000 euron kannustepalkinnolla Raumalla lauantaina. Palkitsemisen tiimoilta on valmisteltu lehdistötiedotetta, diplomia ym. yhdessä kannustepalkinnon lahjoittajan Tapiolan kanssa.

17.4.2009
Edunvalvontaa ja yhdistysten kiertämistä
Terveiset Loimaalta. Olin siellä eilen illalla yrittäjänaisten tilaisuudessa tutustumassa alueen yrittäjänaisiin ja tuomassa Keskusliiton kuulumisia.

15.4.2009
Sunnuntaikaupan vapautuminen myötätuulessa
Eduskunta odottelee, että ministeri Cronberg antaa esityksensä kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta vielä tämän kevään aikana. Keskusta, jonka linjausta on odoteltu, on nyt saanut myönteisen kantansa valmiiksi.

4.4.2009
Elämä ja maailmantalous, molemmat yhtä arvaamattomia
Perjantaina taloudessa oli pitkästä aikaa positiivinen nytkähdys. Pörssikurssit hyppäsivät reippaasti ylöspäin, kun optimismi maailmantalouden taantuman pahimman jakson päättymisestä näytti leviävän. Tähän vaikutti Lontoon G20-maitten yhteisajatuksen saavuttaminen markkinoitten sääntelyn kiristämisestä ja lisärahoituksen antaminen kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Jospa tästä alkaisi jo hienoinen nousu ja usko parempiin aikoihin.

31.3.2009
Kuka on jarrumies?
Alkuviikosta varmisteltiin jo syksyn Liittokokouksen puhujia Vantaan yrittäjänaisten kanssa. Liittokokouksesta esiintyjineen on tietoa seuraavassa Yrittäjänainen-lehdessä. Vuoden 2009 Liittokokous järjestetään lokakuussa Vantaalla ja majoitus on järjestetty uuteen viihdekeskus Flamingoon. Siellä voi saman katon alla mm. shoppailla, viettää iltaa, mennä hohtokeilaamaan tai vaikkapa kylpylään.

27.3.2009
Yrittäjänaisten keskusliiton valtakunnallisten tapahtumien järjestelyä
Loppuviikko sujahti nopeasti perjantaihin: torstaina kävimme läpi Vantaan yrittäjänaisten kanssa tulevaa lokakuun liittokokousta järjestelyineen. Vantaalaiset ovat olleet supernaisia ja liittokokousjärjestelyt ovat todella hyvässä vauhdissa.

25.3.2009
Paikallisyhdistystapaamisia ja yöllisiä ufoja
Olemme kiertäneet puheenjohtaja Kaarina Jokisen kanssa tahoillamme, parhaamme mukaan paikallisyhdistyksiämme. Kiertäminen on tärkeää meille uusille liiton toimijoille, jotta tulemme tutuiksi, ja jotta voimme kertoa jäsenistölle, mitä Keskusliitossa on meneillään. Erityisen tärkeää on kuulla vastaavasti kunkin alueen eritystarpeista. Tiistaina Kaarina Jokinen vieraili Tamperellaa ja minä Forssassa.

23.3.2009
Elinikäistä oppimista, ja kunnossa kaiken ikää
Sunnuntaiaamun Hesari kertoi yrittäjien ammattitutkinnon suosion kasvamisesta, sen uudistumisen myötä. Nyt sisällössä korostuu pk-yrityksen johtaminen. Vuodessa suoritetaan noin 1500 yrittäjätutkintoa. Yrittäjänaisista noin 70 % on yksinyrittäjiä, jolloin vapaapäivän, saatikka loman pitäminen on usein mahdotonta. Millä yrittäjänainen jaksaa tulevaisuudessa? Maamme hallitus kaavailee meidän tekevän töitä yhä iäkkäämpinä ja samaan aikaan suunnitellaan kauppojen aukioloaikojen vapauttamista, jolloin ainakin kauppakeskusyrittäjän on tehtävä työtä seitsemän päivää viikossa.

18.3.2009
Suomi tarvitsee kipeästi vauvoja
Vietämme tasa-arvon päivää 19.3, joten tasa-arvo työelämässä on hyvä nostaa pöydälle. Vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaista jakoa on rukattu viimeksi vuonna 2006 eikä äidin työnantajalle koituviin kustannuksiin tullut merkittävää muutosta. Onko Suomella varaa siihen, että potentiaalisen synnyttäjän palkaaminen on pienyrittäjälle riski? Työnantajan tulisi pohtia rekrytointitilanteessa vain sitä, kuka on paras työnhakija.

13.3.2009
Vaikuttamisen viikko
Tällä viikolla on vaikutettu eduskunnassa SDP:n eduskuntaryhmässä, eri lehdissä ja radiossa sekä kierretty paikallisyhdistyksissä. Ravintolaruoan alv:n alennus, kauppojen aukioloaikojen mahdllinen laajennus ja vanhemmuuden kulut puhututtavat erityisesti.

12.3.2009
Kuliseissa velloo
Ruoan arvonlisävero laskee ensi lokakuussa 12%:iin ja vaikuttaa siltä, että ravintolaruoan alv tulee laskemaan jollain aikavälillä samoihin prosentteihin. EU-maiden valtiovarainministereiden muodostama Ecofin-neuvosto hyväksyi asian Brysselissä tällä viikolla työllisyyden ja talouskasvun lisäämiseksi.

7.3.2009
hyvää naistenpäivää
Suomen naiset ovat saaneet kolmansina maailmassa ja ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden, vuonna 1906. Samalla valittiinSuomen eduskuntaan maailman ensimmäiset naiskansanedustajat. Tätä perua on suomalaisten naisten valveutuneisuus ja vaikuttamishalu omiin asioihimme. Yrittäjänaisten Keskusliitto on jo 61-vuotias edunvalvontajärjestö.    

2.3.2009
Perhevapaakustannukset pöytään
Nyt on todella vilkas edunvalvontakevät: Pöydällä on kauppojen mahdollinen aukioloaikojen laajennus, ruoan arvonlisäveroalennuksen jatkaminen ravintola- ja työpaikkaruokailuun. Nyt väläytettllään vanhemmuuden kustannusten jaon selvitystä. 20-vuotta asiaa on vatvottu. Jos asia todella nousee esiin, meidän on tehtävä hartiavoimin töitä. Vanehmmuuden kulut rassaavat todella epäoikeudenmukaisesti naisvaltaisia aloja. Ihme, ettei paljon naisia työllistävä kuntasektori ole älähtänyt aiheesta? Yrittäjänaisten Keskusliitto ry.n edunvalvonnassa tämä on ehdottomasti ykkösasia.

26.2.2009
Yrittäjänainen-lehden keskusteluosiot ovat tulossa nettiin
Chattailu alkaa ensi viikolla YNKL:N nettisivuilla. YN-lehti uudistui ytimiään myöten. Uusi lehtipainomme ja Suomen Posti ovat nykyisin salamaa nopeampia, koska lehtemme ilmestymispäivä on aikataulun mukaan vasta 1.3 ja jotkut teistä ovat saaneet uuden lehden jo nyt hyppysiinne. Tarkoituksena oli avata YN-lehden chat-osiot ja muut liitteet ilmestymispäivänä, eli maanantaina 2.3.siksi luvattuja herkkuja ei sivuilla vielä näy. Maanantaihin siis.

25.2.2009
edunvalvontapäivä
Olimme kuultavina Keskustan eduskuntaryhmässä mm. kauppojen aukioloaikojen mahdollisesta vapautumisesta, ruoan alv-alennuksesta, sekä vanhemmuuden kustannuksista. Asioista virisi hedelmällinen keskustelu.

18.2.2009
Älä sairasta, älä perusta perhettä
Kiitos yrittäjänaiset, sain teiltä runsaasti ja kattavaa palautetta sosiaali- ja terveysministeriön työryhmälle yrittäjän sosiaaliturvan parantamiseksi. Meilejä tuli minulle ja Marjukka Parmekselle parissa päivässä useita satoja. Jo tästä vastausten määrästä pystyi päättelemään, että yrittäjän sosiaaliturvassa on rutkaasti parantamisen varaa. Vastauksista piirtyi kuva uutterasta ja sinnikkäästä yrittäjänaisesta, jonka omat vanhempainvapaat, vanhempainraha ja mahdollisuus antaa aikaa omille lapsilleen ovat olosuhteiden pakosta vähän niin ja näin.

12.2.2009
kiirellinen kysely, vastatkaa Yrittäjänaiset!!
Pukkisen työryhmä Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavailee parannuksia yrittäjien sosiaaliturvaan, jotta yrittäjien ja palkansaajien etuisuuden olisivat lähempänä toisiaan. Tarvitsen ehdotuksia ja vastauksia teilä, jotta nämä uudistukset todella etenisivät:

6.2.2009
Minua ei kaivata kotona aina

2.2.2009
yrittäjänaisen arkea;lapsi sairaana ja alv:asiakin puhuttaa

27.1.2009
Yrittäjänainen, uramuija vai kotiäiti?

23.1.2009
raha puheeksi, naiset

21.1.2009
Kumeja ja Duudsoneita

18.1.2009
Positiivisuutta ja lisää hymyä

12.1.2009
avantouintia ja junamatkailua

2008

16.12.2008
Joensuu
Hyppäsin tänä aamuna koneeseen matkatakseni Joensuun yrittäjänaisten joulujuhlaan. Kun kone nousi pilvien yläpuolelle, saimme nauttia hetken valohoidosta, kun aurinko porotti täydessä kirkkaudessaan. Lentäjät eivät taida pahemmin potea kaamosmasennusta, siinä ammatissa saa valohoitoa työn lisäarvona.

Siirry sivun alkuun